| ||||||
TEKNOLOGIAN KEHITTÄMIS- KESKUS TEKES |
Teknologian kehittämiskeskus Tekes on yritysten ja tutkimuslaitosten haastavien tuotekehitys- ja tutkimusprojektien rahoittaja ja aktivoija. Toiminnan tavoitteena on yhteiskunnan hyvinvointi, viennin kasvu ja teollisen pohjan laajentaminen. Tekes rahoittaa yritysten tutkimus- ja kehitysprojekteja tuotekehitysavustuksin, tuotekehityslainoin ja pääomaehtoisin tuotekehityslainoin. Vuonna 2003 Tekesillä on käytettävissä teknologiarahoitukseen noin 380 miljoonaa euroa, josta noin 240 miljoonaa euroa yritysten tutkimus- ja kehitysprojekteihin. Tekesin tehtävä on edistää teollisuuden ja palveluelinkeinojen kilpailukykyä teknologian keinoin. Toiminnan tulee monipuolistaa tuotantorakenteita, kasvattaa tuotantoa ja vientiä sekä luoda perustaa työllisyydelle ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi:
Toiminnan painotukset:
Tekes tarjoaa suomalaisille yrityksille ja yhteisöille kanavan kansainväliseen tutkimus- ja kehitysyhteistyöhön. Tekesin ulkomaan yksiköissä työskentelevät teknologia-asiantuntijat välittävät tietoa ja yhteyksiä suomalaisille yrityksille, tutkimuslaitoksille ja korkeakouluille. Tekesin tuotekehitysrahoitus on tarkoitettu teknologiaansa kehittäville pienille, keskisuurille ja suurille yrityksille sekä yhteisöille. Tekesin rahoitusosuus riippuu hankkeen luonteesta, yrityksen koosta ja Tekesin rahoitusmuodosta. Esimerkiksi yritysten tutkimushankkeita rahoitetaan suuremmalla osuudella kuin tuotekehityshankkeita ja pk-yritysten rahoitusosuus on 10 prosenttiyksikköä suurempi kuin suurten yritysten. Tekes voi osallistua samaan hankkeeseen myös yhdistämällä avustusta, tuotekehityslainaa ja pääomaehtoista tuotekehityslainaa. Rahoituspäätöstä tehtäessä Tekesin teknologia-asiantuntijat arvioivat kunkin hankkeen kokonaisuutena. Arvioitavat tekijät ovat:
Arviointiin ja Tekesin rahoitusosuuteen vaikuttavat myönteisesti:
Pk-yritysten projektit ja rahoitusvaihtoehdot Pitkäjänteiset tutkimusprojektit Projekti sisältää pääosin tutkimustyötä ja on teknologialtaan kansainvälistä tasoa. Rahoitusvaihtoehdot
50 prosentin tuotekehitysavustus Haasteelliset tutkimus- ja kehitysprojektit Suuri osa projektista on tutkimustyötä, mutta se sisältää myös merkittävästi soveltavaa kehitystyötä. Rahoitusvaihtoehdot
35 prosentin tuotekehitysavustus Tuotteiden, tuotannon ja palvelujen kehitysprojektit Projekti sisältää pääosin tuotekehitystä ja soveltavaa kehitystyötä. Projektin tuloksena syntyy markkinoitava tuote tai palvelu tai parannettu tuotantomenetelmä. Rahoitusvaihtoehdot
Tuotteistus- ja pilotointiprojektit Projekti sisältää usein sekä tuotteistusta että pilotointia. Projekti on lähellä markkinoita ja sen lähtökohtana on prototyyppi, palvelu tai tuotantomenetelmä, jota kehitetään edelleen. Rahoitusvaihtoehdot
70 prosentin tuotekehityslaina
Projektien valmistelu Rahoitus on tarkoitettu parantamaan pk-yritysten tutkimus- ja tuotekehitysprojektien ja uusien teknologialähtöisten liiketoimintojen käynnistymis-, onnistumis- ja hyödyntämisedellytyksiä. Rahoituksen kohteena voi olla teknologiastrategia, liiketoimintasuunnitelma, markkina-analyysi, kilpailija- ja juridiikkaselvitys, tuotekehityssuunnitelman tarkennus, arviointiselvitys teknologian mahdollisuuksista sekä kansainvälisen teknologiayhteistyön valmistelu. Rahoitusvaihtoehdot
70 prosentin tuotekehitysavustus, enintään 15 000 euroa (valmistelurahoitus)
Rahoituspäätöstä tehdessään Tekes ottaa huomioon yrityksen aiemmin saaman rahoituksen. Vakiintuneen yrityksen kaikista tutkimus- ja kehittämismenoista Tekesin rahoitus voi pitkällä aikavälillä kattaa vain pienen osan. Alkavassa vaiheessa olevien yritysten rahoittamisessa yrityskohtaista rajaa ei sovelleta. Hyväksyttävät kustannukset Hyväksyttäviä kustannuksia ovat projektin aiheuttamat ja yrityksen kirjanpitoon kirjatut maksetut ja arvonlisäverottomat kustannukset. Ne hyväksytään aikaisintaan sen kuukauden alusta, jolloin vaatimukset täyttävä hakemus on tullut Tekesiin. Tekes hyväksyy rahoitettaviksi kohtuulliset ja hyvin perustellut teknologisen tutkimuksen ja kehityksen kustannukset. Osana teknologian kehittämisprojektia voidaan hyväksyä rajoitetusti tuotannon suunnittelun, markkinoinnin suunnittelun, kansainvälistymisen suunnittelun tai sisäisen koulutuksen suunnittelun kustannuksia tai muun toiminnan kustannuksia, jotka edeltävät tuotannollista vaihetta ja vahvistavat liiketoiminnan kehittämisessä tarvittavaa osaamista. Markkinoillepääsyn valmistelun ja liiketoiminnan kehittämisen kustannukset voivat muodostaa vain osan Tekesin rahoittaman projektin kustannuksista. Tekesin avustusten ja lainojen hyväksyttävät kustannukset ovat:
Lisätietoja: Teknoloian kehittämiskeksus Tekes Työvoima- ja elinkeinokeskuksissa toimivat teknologiayksiköt tarjoavat Tekesin teknologia- ja asiantuntijapalveluja TE-keskusten asiakkaille. Työvoima- ja elinkeinokeskukset [ Rahoitusoppaan hakemisto ] | |||||
© Itämeri-instituutti | bif@baltic.org | päivitetty 31.03.2003 | ||||||