| ||||||
EU:N YMPÄRISTÖ- OHJELMAT |
Avustukset myönnetään edellyttäen, että Eduskunta osoittaa valtion talousarviossa tähän varoja. Avustuksia voidaan myöntää myös Euroopan unionin Euroopan aluekehitysrahastosta osarahoitettaviin hankkeisiin. Alueelliset ympäristökeskukset myöntävät avustuksia ympäristönsuojelun edistämiseen, rakennusperinnön hoitoon, yleiskaavoitukseen, saariston ympäristönhoitoon, saaristo- ja tunturialueiden jätehuoltoon sekä Euroopan aluekehitysrahastosta osarahoitettaviin hankkeisiin. Ympäristöministeriö myöntää avustuksia ympäristöjärjestötoimintaan, virkistysalueiden hankintaan, ympäristökasvatushankkeisiin ja aluearkkitehtitoimintaan sekä asunto- ja rakennusalan järjestöille niiden suorittamaan valistus- ja neuvontatoimintaan. Lisätietoja: Ympäristöministeriö Alueelliset ympäristökeskukset Lisätietoja: Alueelliset ympäristökeskukset ISPA (Instrument for Structural Policies for Pre-Accession) on keskeinen EU:n rakennerahasto, jonka kautta ohjataan yhteensä noin 3,5 miljardia euroa hakijamaiden suuriin ympäristöhankkeisiin vuosina 2000-2006. Ispa-ohjelma tukee ja auttaa EU-jäsenmaakandidaatteja (Bulgaria, Tsekin tasavalta, Viro, Unkari, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia ja Slovenia) taloudellisessa ja sosiaalisessa koheesiossa koskien ympäristö- ja liikennesektoria. Tavoitteena on auttaa hakijamaita saavuttamaan EU-jäsenyyden edellyttämä infrastruktuuri pääasiassa kunnallisen vesi- ja jätevedenhuollon sekä kiinteän jätehuollon aloilla. Lisätietoja: LIFE III -ohjelma vuosille 2000-2004 Life-rahoituksen tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja edesauttaa ympäristöpolitiikan kehittämistä erityisesti ympäristöasioiden sisällyttämiseksi muihin politiikan osa-alueisiin sekä ympäristölainsäädännön täyttöönpanemiseksi ja ajantasaistamiseksi. LIFE-rahoitusjärjestelmän osa-alueet: - luonnonvaraisten lintujen suojelu, lintu- ja luontodirektiivien soveltaminen, Natura 2000 -verkoston luominen - yritysten innovaatio/demonstraatiotoimet, joiden tarkoituksena on edistää kestävää kehitystä, paikallisten viranomaisten innovaatio/demonstraatiotoimet, jotka huomioivat ympäristönäkökohdat maankäytön kehittämisessä tai jätehuollossa - koskee Itämereen tai Välimereen rajoittuvia ns. kolmansia maita, jotka eivät ole solmineet liittymissopimusta EU:n kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa Suomea lähellä olevista alueista niitä Venäjän alueita, jotka rajoittuvat Itämereen. - tekninen apu ympäristöalalla tarvittavien hallintorakenteiden luomiseksi sekä ympäristöpolitiikan ja -toimintaohjelmien kehittämiseksi, demonstraatiotoimet kestävän kehityksen edistämiseksi Lisätietoja: Ympäristöministeriö Internet: Ympäristöministeriön LIFE-sivut, EU:n LIFE-sivut [ Rahoitusoppaan hakemisto ] | |||||
© Itämeri-instituutti | bif@baltic.org | päivitetty 16.05.2003 | ||||||